Tietoa minusta

Moikka!

Olen Mäkäräisen Riitta, tsemppaava liikunta-alan yrittäjä ja pitkän kokemuksen omaava konkari, sekä yhden lapsen äiti.

Liikunta-alalla olen toiminut jo lukioikäisestä saakka enkä voisi kuvitellakaan mitään muuta työtä tekeväni!

Olen kilpaurheillut koko ikäni sekä joukkue- että yksilölajeissa, kokemusta löytyy uinnista telinevoimisteluun ja salibandysta lentopalloon.

Nykyisin omat treenini painottuvat kuntosaliharjoitteluun ja
kehonmuokkaukseen, koiran kanssa lenkkeilyyn ja ratsastukseen.

Salimaailma imaisi mennessään kilpaillessani 2015-2017 Body Fitneksen 163cm -sarjassa, viime aikoina olen innostunut myös voimanostosta.

Rakastan työskennellä erilaisten ihmisten parissa ja kehittää jatkuvasti itseäni opiskelemalla kaikkea hyvinvointiin liittyvää.

Toivon välittäväni jokaiselle positiivista asennetta terveyteen ja hyvinvointiin, sekä samaa palavaa intohimoa liikuntaa kohtaan, joka minutkin saa jatkuvasti itseäni haastamaan!

Ryhmäliikuntaa olen ohjannut vuodesta 2007 alkaen, keskittyen kahvakuulailuun, erilaisiin kehonhuolto-ja venyttelytunteihin, joogaan ja pilatekseen, spinningiin sekä monipuolisest lihaskuntoharjoitteluun.

Valmennustyön ohessa toimin myös PT tiimin esimiehenä PT Vastaavan työssä Liikuntakeskus Easymovella Oulussa ja Kempeleessä.

RMtraining

Koulutukseni

Aikuisliikunnanohjaaja 2008 LAT

Yrittäjän ammattitutkinto 2015

Liiketoiminnan ammattitutkinto 2021

Kuntosalivalmentaja T4Y

Personal trainer T4Y

Ravintovalmentaja T4Y

Psyykkinen valmentaja T4Y

1.Tason Painonnosto-ohjaaja SPNL

Kahvakuulaohjaaja T4Y

Vesiliikunnanohjaaja SUH

Yoga flow-ohjaaja

RMtraining tietoa

Erikoisosaamiseni

Painonpudotus ja elämäntapamuutokset

Kehonmuokkaus -rasvanpoltto ja lihasmassan kasvattaminen

Ravintovalmennus -pysyvä painonhallinta ja urheilijan ravitsemus

Tavoitteellinen voimaharjoittelu

Psyykkinen valmennus -elämäntapamuutokset, urheilijan
potentiaalin kasvatus

Lajinomainen fysiikkavalmennus

RMtraining